Laatutonni kymmenen vuotta
Olimme poikaporukalla Keski-Suomessa rantasaunalla. Iltahämärässä istuimme rantakalliolla ja tulin tokaisseeksi: pitäisi keksiä jotain todella suurta Suomen matkailussa. Jotain, joka on kansainvälisestikin merkityksellistä, joka hyödyttää monia yrittäjiä ja tulee tosi tarpeeseen. Siitä alkoi Laatutonnin suunnittelu ja varsinainen lähtölaukaus Laatutonnille ammuttiin 10.4.2001, kun ministeri Kimmo Sasi lanseerasi sen juhlallisessa laatupuheessaan Helsingissä. Kymmenen vuotta tuli täyteen keväällä. Se on mittava osoitus pitkäjänteisyydestä laatutyössä.
Erilaista laatutyötä oli tietysti tehty matkailualallakin jo paljon aiemmin. Esimerkiksi Lapissa oli Suomen Matkailun Kehitys Oy:n vetämä laadunkehitysohjelma hyvässä vauhdissa. Se on eräänlainen Laatutonnin esi-isä.
MEKin vuosittain tilaamassa Rajahaastattelututkimuksessa Suomi sai matkailijoilta arvosanoja monista asioista. Pisteet olivat korkeita, paitsi hinta- ja laatusuhteessa, jossa saaliimme jäi vaisuksi. Tästä syntyi idea kansallisesta matkailualan laadunkehitysohjelmasta, kun hintatason alentamista ei yrittäjiltä voitu vaatia.
Vuoden verran konseptia kehiteltiin, ja sitten Laatutonni käynnistyi. Nimi tulee kunnianhimoisesta tavoitteesta saada tuhat toimijaa mukaan. Tällä hetkellä valmennuksen on käynyt läpi noin 750 toimijaa, ja hyvää vauhtia mukaan on tulossa useita kymmeniä uusia jo tänä vuonna.
Vuosien varrella Laatutonni on jalostunut ja uusia sisaruksia on tullut Laatutonni-perheeseen. Uusin tulokas on kulttuuripuolen Laatutonni. Lisäksi Laatutonni- valmennusta uudistetaan parhaillaan reippaasti siten, että se vastaisi yhä paremmin asiakkaiden laadunkehitystarpeisiin.
Laatutonnia kohtaan on tunnettu jonkin verran kiinnostusta myös ulkomailla. Kenties jonain päivänä tehdään kaupat Laatutonni-konseptin lisenssioinnista ulkomaille. Uusia avauksia haetaan myös Laatutonnin viemisestä sosiaaliseen mediaan ja kuluttajapintaan muutoinkin, ja tunnettuuden lisäämiseksi ulkomaisten matkailijoiden piirissä. Visiona voisi olla Laatutonni-konseptin standardointi ISO-standardin tapaan vaikkapa silloin, kun skoolataan tuhannetta mukaan tullutta yritystä.
Kirjoittaja Jaakko Lehtonen on Matkailun edistämiskeskuksen ylijohtaja


