Turun museokeskuksen museot saavat kävijöiltään kiitosta osakseen
Kulttuurin ketju -asiakaskyselyjen vuoden 2011 asiakastyytyväisyysmittauksen tulokset kertovat Turun linnan ja Luostarinmäen käsityöläismuseon saaneen jälleen hyviä arvosanoja kävijöiltä.
Turun linnassa ja Luostarinmäen käsityöläismuseossa koettiin elämyksiä ja opittiin uutta
Vastaajista noin 92 % koki käynnillään elämyksen. Yhtä moni ilmoitti oppineensa jotain uutta vierailun perusteella. Muun muassa kohteiden ainutlaatuisuus ja paluu menneeseen maailmaan mainittiin elämyksen perusteluna.
Ennakko-odotukset kohteesta ylittyivät 64 %:lla kaikista vastanneista. Kolmanneksen mielestä kohde vastasi ennakkomielikuvaa.
Lähes kaikki vastanneet kokivat saaneensa tarpeeksi tietoa ja palvelua käyntinsä yhteydessä. Henkilökunta arvioitiin edelleen parhaimmaksi tiedon lähteeksi. Myös ennakkotietoa museoista koettiin olevan hyvin saatavilla. Erityistä kiitosta ansaitsevat oppaat ja käsityöläiset, henkilökunta ja asiakaspalvelu, sekä kohteen siisteys.
Tutkimukseen vastanneista 98 % aikoivat suositella kohdetta ystävilleen, ja 84 % aikoi tulla uudelleen. Ne jotka eivät aikoneet tulla, mainitsivat syyksi muun muassa etäisyyden.
Vertailtaessa tuloksia edellisiin vuosiin voidaan todeta, että tulokset ovat parantuneet muun muassa näyttelyiden sisällön ja 7-12-vuotiaiden palvelutarjonnan osalta. Kaikkien kysymysten keskiarvo nousi yhden kymmenyksen viime vuodesta (4,2 > 4,3). Tutkimukseen vastasi yhteensä 968 Turun linnassa ja Luostarinmäen käsityöläismuseossa käynyttä henkilöä.
Tyypillinen tutkimukseen vastannut oli kotimainen, 1‐3 vrk Turussa viipyvä, ensimmäistä kertaa kohteessa vieraileva ja kuukausittain kulttuuripalveluja käyttävä henkilö.
Kulttuurin ketju-hankkeessa mukana neljä kulttuurikaupunkia
Kulttuurin ketju – kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen on neljän kulttuurikaupungin, Turun, Helsingin, Rovaniemen ja Mäntän sekä niiden kulttuurikohteiden yhteishanke.
Asiakastyytyväisyystutkimus on osa Kulttuurin ketju hanketta. Hanke on opetusministeriön valtakunnalliseen Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelmaan kuuluva Etelä-Suomen lääninhallituksen rahoittama ESR-hanke.
Hanke aloitettiin 1.4.2009, ja päättyy 31.12.2011.
Haaga-Perho on toteuttanut Culture DQN asiakastyytyväisyysmittaukset. Mittauksen tavoitteena on saada kokonaiskuva siitä, kuinka matkailijat kokevat kohteen ja sen eri palvelutuotteet.
Kulttuurin ketju -asiakaskysely suoritettiin myös vuosina 2009 ja 2010.
Lisätietoa:
Sunniva Solstrand-Jalamo
Viestintä
Turun museokeskus
p. 050 514 1880
www.turunmuseokeskus.fi


